Terve, Risto-Matti ja tervetuloa mukaan jo 2. perinteiseen haastattelupäiväkirjaan!

Suomalaisyleisö on tottunut tuntemaan sinut pianotranskriptioiden levytyksistäsi, mutta se ei suinkaan ole koko totuus taiteilijapersoonastasi.
Festivaalikonsertissasi esität aivan toisenlaisen teoksen, jossa näyttelijän lausuma teksti ja pianistin esittämä musiikki yhdessä luovat jännitteen. Runon ja musiikin yhdistäminen yleensä mielletään liedkirjallisuuteen, jossa teksti ja musiikki, laulu ja pianismi nivoutuvat toisiinsa nyt-hetkessä, toisiaan kommentoiden, tukien ja joskus keskeyttäen ja törmäten. Kuinka tämä teos, Whittallin Leaves of grass, käsittelee tätä runon ja sävelen usein veteen piirrettyä viivaa?

Terveisin,
Peter

Kiitos, Peter!

Olen tosiaan soittanut viime vuosina paljon pianosovituksia, koska ne olivat viime joulun tienoilla valmistuneen jatkotutkintoni aiheena. Olen kuitenkin samalla soittanut myös kaikenlaista originaalia soolopianomusiikkia ja kamarimusiikkia. Uusi musiikki on kuulunut myös ohjelmaani paitsi soolopianolla, myös yhdessä saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalon kanssa.

PianoEspoo festivaalilla esitän Matthew Whittallin suurenmoisen Leaves of grass -preludisarjan. Se perustuu amerikkalaisrunoilija Walt Whitmanin samannimisessä kokoelmassa oleviin runoihin. Vaikka säveltäjä karsastaakin ajatusta siitä, että nämä preludit olisivat "ohjelmallisia" – ainakaan tuon 1800-luvun termin yksioikoisimmassa merkityksessä - on musiikilla ja runoudella niissä kuitenkin hyvin kiinteä yhteys.

Preludit tuntuvat iskevän runojen ytimeen tavalla, joka ei ole pelkkää runotekstejä kuvittavaa sävelmaalailua. Whittallin musiikki tavoittaa runojen psykologisen tason. Voisi miltei sanoa, että siitä mihin Whitmanin runojen sanat loppuvat, alkaa Whittallin musiikki. Preludit tuntuvat yhtäältä täydentävän runoja ja toisaalta ne ovat runoista erillisiä taiteellisia yksikköjä, joista voi nauttia tietämättä runotekstistä yhtään mitään.

Nämä preludit on tarkoitettu esitettäväksi joko yhtenäisenä kokonaisuutena tai sitten erilaisina yhdistelminä. Säveltäjä ei ole ajatellut runoja alun perin ääneen lausuttaviksi teoksen esityksen yhteydessä. PianoEspoo-festivaalin konserttia varten preludien taustalla olevat Whitmanin runot on käännetty ja konsertissa ne lausutaan preludien väleissä. Tämä on mielestäni todella mielenkiintoinen idea. Toivoakseni runojen kuuleminen vielä syventää yleisön kokemusta sekä Whitmanin runoista että Whittallin musiikista!