Tuomaristo

 

Videokarsintaraati kaikissa sarjoissa
Emil Holmström ja Jaakko Untamala

I sarja
Hanna Aho-Oikkonen, pj
Matilda Kärkkäinen
Helga Karen

II sarja
Hanna Aho-Oikkonen, pj
Annika Hautamäki-Hänninen
Justas Stasevskij

III sarja
Matti Raekallio, pj
Peter Lönnqvist
Irina Zahharenkova

Kilpailutoimikunta
Rebekka Angervo, Anu Holländer, Antti Hotti, Kristiina Junttu, Taru Myöhänen-Mäkelä, Sanna Vaarni, Antti Vahtola (puheenjohtaja), Emil Holmström (festivaalin taiteellinen johtaja), ja Veera Paasi (sihteeri).

Kamarimuusikot
III-sarjan toisessa erässä kilpailijoiden kanssa esiintyy Kamus-kvartetti: Terhi Paldanius, viulu, Jukka Untamala, viulu, Jussi Tuhkanen, alttoviulu ja Petja Kainulainen, sello.  

  • Hanna Aho-Oikkonen

    Hanna Aho on toiminut pitkään Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianomusiikin lehtorina. Aktiivisen konsertoimisen jälkeen hän on keskittynyt erityisesti pianonsoiton opetukseen ja sen kehittämiseen. Hän on pitänyt mestarikursseja eri puolella Suomea ja toiminut useiden pianokilpailujen tuomaristossa sekä antanut palautetta erilaisissa pianotapahtumissa. Sibelius-Akatemiassa hän on myös aktiivinen opetuksen kehittäjä. Hän oli mukana perustamassa Innovative Conservatoire -verkostoa ja järjestämässä sen ensimmäistä kansainvälistä seminaaria. Työskenteleminen opiskelijoiden kanssa pianomusiikin parissa on Aholle valtava ja jatkuva ilon ja inspiraation lähde.

  • Matti Raekallio

    Pianisti Matti Raekalliolla on takanaan 45 vuotta kestänyt ura ainejohtajana eri huippuinstituutioissa kuten Sibelius-Akatemiassa, Hochschule für Musik und Theater Hannoverissa ja New Yorkin Juilliard Schoolissa. Hänen oppilaistaan moni on menestynyt merkittävissä kansainvälisissä kilpailuissa. Raekallio on soittanut kokonaisesitykset Beethovenin, Skrjabinin ja Prokofjevin pianosonaateista. Lisäksi hän on esittänyt kaiken kaikkiaan 62 pianokonserttoa. Hänen noin 20 levystä koostuva diskografia sisältää paljon huomiota saaneen Prokofjevin pianosonaattien levytyksen. Kilpailutuomarina usein toimiva Raekallio opettaa mestarikursseilla USAn ja Euroopan lisäksi Aasiassa. Tällä hetkellä hän keskittyy freelancetehtäviin opettajana, tuomarina sekä pianistina.

  • Matilda Kärkkäinen

    Matilda Kärkkäinen on monipuolinen pianisti, jonka taiteellinen toiminta ulottuu soolopianismista kamarimusiikkiin ja liediin. Hän on toiminut kamaripianistina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2014 lähtien. Useissa kilpailuissa palkittu Kärkkäinen on soittanut monia kantaesityksiä ja levyttänyt kantaesittämäänsä musiikkia sekä tehnyt nauhoituksia Yleisradiolle. Kärkkäinen on tunnettu esiintyjä kotimaisia festivaaleilla. Vuonna 2022 hän toimi kamaripianistina kansainvälisessä Jean Sibelius -viulukilpailussa. Kärkkäisen taiteellinen tohtorintutkintonsa valmistui vuonna 2017 aiheena pianosonaatin moniulotteisuus.

  • Helga Karen

    Pianisti Helga Karen on erikoistunut aikamme musiikin esittämiseen. Hän on esiintynyt uuden musiikin festivaaleilla kuten Lucerne Festival, SoundScape, Musica Nova, ISA2015, and Stockhausen Courses and Concerts. Karen on kantaesittänyt sekä soolopiano- että kamarimusiikkiteoksia ja hän on Earth Ears Ensemblen jäsen. Karen on työskennellyt säveltäjien kuten Helmut Lachenmannin ja Rebecca Saundersin kanssa. Hän on ollut järjestämässä muun muassa Daniel Barenboimin lapsille ja nuorille suunnatussa opetusohjelmassa ja Lucerne Festival Forwardissa. Paraikaa hän työstää Stockhausenin pianoteoksiin syventyvää tohtorin tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa.

  • Annika Hautamäki-Hänninen

    Annika Hautamäki-Hänninen on helsinkiläinen pianisti ja pianopedagogi, joka toimii Tampereen konservatorion pianonsoiton lehtorina. Hän on toiminut Tampereen pianoseura ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana vuodesta 2019. Seura järjestää niin Tampereen pianoleiriä, Pirkanmaan Pianofestivaalia kuin ammattiopiskelijoille suunnattua kansallista Tampereen pianokilpailua. Pedagogina Hautamäki-Hänninen työskentelee kaiken ikäisten lasten ja nuorten kanssa vasta-alkajista ammattiopiskelijoihin. Hän valmistui Musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2006, jossa hän opiskeli professori Matti Raekallion johdolla. Hänellä on myös musiikkipedagogin tutkinto Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

  • Justas Stasevskij

    Justas Stasevskij toimii pianonsoiton lehtorina Kuopion Konservatoriossa sekä kamaripianistina Sibelius-Akatemiassa. Hän on opettanut myös Espoon musiikkiopistossa vuosina 2020–2021. Stasevskij esiintyy aktiivisesti kamarimuusikkona ja liedpianistina. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta opettajinaan Erik T. Tawaststjerna, Teppo Koivisto sekä Antti Siirala. Wienin Taidekorkeakoulussa häntä opettivat Avedis Kouyoumdjian ja Christopher Hinterhuber. Muusikonuran ohella Stasevskij on toiminut Ylen ulkomaantoimittajana.

  • Peter Lönnqvist

    Peter Lönnqvist on toiminut pianonsoiton lehtorina Lahden konservatoriossa vuodesta 1992. Lönnqvistin on tunnettu erityisesti pianotranskriptioistaan, sovituksistaan ja sävellyksistään, joita on esitetty eri puolilla maailmaa. Niitä ovat tilanneet niin Iitin musiikkijuhlat kuin Sibelius Korppoossa -festivaali. Vuonna 2021 Breitkopf&Härtel julkaisi Lönnqvistin Einar Englundin käsikirjoitusten pohjalta täydentämän ja viimeistelemän nelikätisen pianosovituksen Sibeliuksen Tapiola-sävelrunosta. Hän on kantaesittänyt Harri Ahmaksen pianokonserton Lahden konservatorion puhallinorkesterin kanssa. Levytyksiä ja nauhoituksia Ylelle tehnyt Lönnqvist esiintyy säännöllisesti pianoduona Folke Gräsbeckin sekä Kyoko Fukushin kanssa.

  • Irina Zahharenkova

    Irina Zahharenkova esiintyy pianistina, fortepianistina ja cembalistina. Nämä kosketinsoittimet johtavat hänet luontevasti eri aikakausien musiikin äärelle. Virolaissyntyinen Zahharenkova on kysytty festivaalien vieras, kamarimuusikko ja monien orkesterien solisti. Hän on konsertoinut Ruhrin pianofestivaalilla sekä Mendelssohn-festivaalilla ja soittanut Orchestre de la Suisse Romanden ja Israelin filharmonikoiden kanssa. Zahharenkova on palkittu useissa kansainvälisissä kilpailuissa. Menestys Leipzigin Bach-kilpailun ja Prahan kevään kaltaisissa mittelöissä on tuonut hänelle runsaasti esiintymiskutsuja. Zahharenkova on tehnyt useita levyjä, kuten sarjan Mozartin sonaatteja sekä J.S. Bachin partitat sisältävän levyn.