2019 PianoEspoo-festivaali on pian täällä. Kohtaamme koskettimiston ääressä nousevat tähdet ja kouliintuneet konkarit. Heidän kanssaan lavan jakavat upeat orkesterit ja säihkyvät laulajat. Kahden vuoden välein järjestettävä tapahtuman tulee yllättää ja mukana onkin paljon uutta. Yhteistyössä Kansallisoopperan kanssa avataan uusi Lied-konserttien foorumi. Festivaalin suurtuotanto, kaikkien aikojen Beethoven-konsertti, toteutetaan yhteistyössä Helsingin Barokkiorkesterin, Tapiolan Kamarikuoron ja Taideyliopiston kanssa. Tapiola-pianokilpailukin uudistuu, kun mukaan tulee kaikkialle maailmaan avoinna oleva kansainvälinen sarja. Tuttua on se, että mukana on jälleen uusinta uutta ja rakastettuja klassikoita – kaikkea pianosta! Nyt on aika toivottaa esiintyjät tervetulleiksi ja valmistautua juhlaan.

Paavali Jumppanen, taiteellinen johtaja

PianoEspoo-festivaalin yhteydessä järjestetään nuorten Tapiola-pianokilpailu. Sen sarjoista kolme on on suunnattu 15-vuotiaille ja sitä nuoremmille pääkaupunkiseudun musiikkioppilaitoksissa opiskeleville pianisteille. Uututena avataan kansainvälinen sarja, joka on avoinna 11–15-vuotiaille pianisteille kaikkialta maailmasta. Kilpailu käydään 4.-9.11.2019 Sellosalissa sekä Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa.

Festivaalitoimisto

Toiminnanjohtaja Veera Paasi
veera.paasi(at)pianoespoo.fi
050 38 51 623

Tuottaja Matilda Åkerblom
Tapiola-pianokilpailu
matilda.akerblom(at)pianoespoo.fi
050 466 36 65

Tuottaja Auroora Kiiski
Festivaalin konserttituotanto
auroora.kiiski(at)pianoespoo.fi
050 438 46 33

Unable to display Facebook posts.
Show error

Error: (#10) This endpoint requires the 'manage_pages' permission or the 'Page Public Content Access' feature. Refer to https://developers.facebook.com/docs/apps/review/login-permissions#manage-pages and https://developers.facebook.com/docs/apps/review/feature#reference-PAGES_ACCESS for details.
Type: OAuthException
Code: 10
Please refer to our Error Message Reference.